
Kuvassa yllä on kokoontunut väkeä kaikista Barcelonan yliopistoista osoittamaan mieltään Bolognaa vastaan. Argumentteina on, että Bolognan myötä valtion sijasta yliopistoja rahoittaisi yhä enemmän yritykset, jonka seurauksena yliopisto yksityistyisi ja "epätuottavat" alat (kuten suurin osa humanistisista aloista) jäisivät alakynteen. Tämän vuoksi yksi iskulauseista, jotka kajahtelivat mielenosoituksen aikana kaduilla oli "No no no a la privatizació!".
Toinen syy Bolognan-vastaisuuteen on, että koska uudistus kannustaa opiskelijoita lukemaan maisteriksi asti, tulee opiskeluvuosia lisää, ja sehän nyt on tietenkin kamalaa! Pitäisikö espanjalaisten oikeasti nostaa akateemisen koulutuksen tasoaan?? Vähemmästäkin on syytä nousta barrikadeille. Nykyään espanjalainen yliopistotutkinto siis tarkoittaa kolmea vuotta opintoja (joka vastaa suunnilleen meidän kandia), jonka jälkeen ei tehdä minkäänlaista päättötyötä (kuten meillä kandissa pro seminaari ja maisterissa gradu). Täältä saa siis yliopistosta paperit ulos heti, kun on vaan riittävä määrä opintopisteitä kasassa. Koska Bolognan tarkoitus on yhdenvertaistaa eurooppalaiset yliopistotutkinnot, ei ehkä ole kummallista, miksi tällaista tutkintoa pitää muuttaa...
Kuvassa yllä mielenosoitus marssii Barcelonan keskustassa Plaça Catalunyan ohi. Takana näkyy El Corte Inglés (tavaratalo).
Poliisitkin olivat varustautuneet mielenosoitukseen. Onneksi väkivaltaisimmat mielenosoittajat eivät meidän läsnäollessamme vielä olleet saapuneet paikalle, koska kuvassa poliiseilla on vielä aika rauhalliset oltavat. Telkkarista näimme illalla, miten vähän myöhemmin tämän kuvan ottamisesta oli joukko mielenosoittajia ottanut yhteen poliisin kanssa.
Meidän yliopistollammekin näkyy Bolognan-vastaisuus kaikkialla. Ikinä en ole nähnyt niin paljon graffiteja kuin viime päivinä meidän koulun seinillä! Kuvassa ylhäällä lukee "Me opiskelijat päätämme", "Bologna EI!" ja "äänestys KYLLÄ". Viimeisin siis tarkoittaa sitä, että opiskelijat haluavat asiasta äänestettävän kaikkien opiskelijoiden kesken. Onpas herttaista, ajattelee tässä kohtaa kyyninen Saija, koska meiltä taviksilta sitten yleensä kysytään mielipidettä päätöksiä tehdessä??
Kun tänään (maanantaina) tulin luennolle, oli seinässä vastassa yllä oleva teksti: "Vallattu tiedekunta".
Humanistisen tiedekunnan aulassa näytti tältä: tiedekunta oli todella vallattu. Tekstin suomennos: "Bolognaa vastaan valtaamme luokat". Opiskelijat olivat siis eilen tulleet nukkumaan koululle ja aikovat kuulemma majaillla siellä koko viikon, ellei muutoksia Bologna-suunnitelmiin tule. Tänään humanistisessa tiedekunnassa ei ollut kenelläkään luentoja, ja jos valtaus jatkuu uhkauksien mukaan koko viikon, tulee Mikolle lomaviikko koulusta! Mulla on vain puolet kursseista humanistisesta tiedekunnasta (ja toiset puolet kääntämisen ja tulkkauksen tiedekunnasta), joten mulla on ikävä kyllä huomennakin aikainen herätys.../Saija





Saija ja Txoan (Juan katalaaniksi!). Mitenkäs me ollaan näin samikset..?
Halloweenia juhlitaan Espanjassa suurin piirtein samalla tavalla kuin Suomessa: se ei millään tavalla kuulu maan omiin perinteisiin, vaan on lähinnä kauppojen maahantuoma ilmiö ja sitä kautta kaikenlaisen halloweenkrääsän kautta levinnyt ihmisten pariin. Mutta kyllä sitä jonkin verran täällä kuitenkin juhlitaan. Kuvassa ylhäällä on kolme meidän kaveria.
Kuvassa ylhäällä me ja meidän vaihtarikavereita Plaza Realilta Barcelonan vanhasta kaupungista.





Tällä kertaa, kun vastassa oli Almería, yleisöä oli n. 60 000. Parhaimmillaan yleisöä mahtuu paikalle n. 90 000.
