La Mercè, osa 1

Mercé on Barcelonan suojeluspyhimys, ja siksi joka vuosi järjestetään 10 päivää kestävät juhlat, "Fiesta de la Mercè". Näiden 10 päivän aikana kaupunki on täynnä konsertteja, kulkueita, sirkusta, ilotulituksia ja muita tapahtumia. Kaikki tämä oli meille tietenkin aivan uutta, ja siksi halusimme ottaa juhlasta mahdollisimman paljon irti. Mercèn aikana Barcelonassa järjestetään huikeat 600 eri tapahtumaa, joten päätimme yrittää nähdä vähintäänkin kaikkein perinteisimmät ja tärkeimmät osat juhlaa.

Perjantai-illan vietimme kumpikin omien kurssikavereidensa kanssa konsertteja kuunnellen. Kuvassa on porukka, jonka kanssa Saija kierteli vanhassa kaupungissa tapahtumia ja ihmispaljoutta ihmetellen. Tällä välin Mikko suuntasi vaihtoehtoisemman musiikin pariin paikalliseen punk-skeneen tutustuen.

Lavoja oli melkein jokaisella vanhan kaupungin plazalla (aukiolla), ja niitä olikin paljon! Keskiaikaiset rakennukset ovat aika hieno miljöö konsertille, vai mitä?

Lauantai-iltana menimme katsomaan yhtä Mercèn suurinta ja suosituinta tapahtumaa, Correfocia. Sana on katalaania ja voisi vapaasti käännettynä olla "tulikulkue". Kulkueen alkuperäinen idea on karkottaa tulella ja paukkeella kaupunkia uhkaavat paholaiset pois (samasta syystä miksi esim. Pohjanmaalla poltetaan pääsiäiskokkoja). Alkuperäinen idea kulkueesta on tainnut kauan sitten unohtua, mutta suosittu tapahtuma kuitenkin on: kaksituntista pauketta ja kipinäsuihkuja oli tänä vuonna katsomassa noin 50 000 ihmistä!

Sekä Mercè-ohjelmalehtisen että meidän molempien opettajien mukaan Correfocin katsomiseen pitää varautua pitkähihaisin ja -lahkeisin vaattein sekä pää ja kaula suojattuina. Saavuttuamme paikalle ymmärsimme miksi. Kulkueessa juoksenteli piruiksi pukeutuneita ihmisiä, jotka heiluttelivat seipään päässä pyöriviä kipinöitä suihkivia raketteja, jotka muistuttivat lähinnä Roomalaiset kynttilöitä tai jättiläismäisiä sädetikkuja. Näin "aseistautuneina" pirut raivasivat itselleen tietä väkimassassa - myös me kuuluimme siihen porukkaan, joka ensin oli uteliaana eturivissä, mutta kipinäsuihkun lähestyessä juoksi äkkiä pakoon takariviin.

Kulkueeseen kuului myös kymmeniä lohikäärmeitä ja muita hirviöitä, jotka syöksivät tulta. Saija uskaltautui rohkeana eturiviin ottamaan kuvan, kun kuvan lohikäärmeen tuliarsenaalia vahvistettiin.

Yllä on lyhyt videopätkä tulta syöksevästä lohikäärmeestä. Pirut ja hirviöt tulivat heittelemään kipinäsuihkujaan todella lähelle yleisöä, ja jopa yleisön sekaan, ja tuntuikin ihmeelliseltä, ettei kukaan (meidän tietojemme mukaan) loukkaantunut. Ambulanssi ja paloauto toki partioivat vieressä koko ajan. Mitä luulette, saisiko tällaisen kulkueen järjestää Suomessa? Noh, tällainen puolihullu perinne sopii hyvin muiden espanjalaisten älyttömyyksien listaan härkäjuoksujen ja tomaatinheittojuhlien rinnalla.

Eikä tässä vielä kaikki, lisää terveisiä Mercèestä lähitulevaisuudessa!

/Saija ja Mikko

Havaintoja espanjalaisista

Espanjalaiset muistuttavat suomalaisia monessa suhteessa. Täällä törmää usein kotoisen suorapuheiseen tyyliin sekä ei-niin-kohteliaaseen käytökseen, varsinkin ruuhkatilanteissa. Erojakin kuitenkin löytyy. Tässä joitakin kahden ensimmäisen viikon havaintoja.


Olet lähestymässä metron lippuautomaattia, kaivat juuri kukkarostasi rahaa puolen metrin päässä automaatista, kun eteesi kiilaa Kiireinen Katalaani. Suurkaupungissa ei taida olla aikaa ruuhkatukkoilijoiden (joihin mekin taidamme usein kuulua) odottelemiseen; aina on joku tunkemassa eteen. Toista se oli Ruotsissa, jossa jonoissa sai vaikka nukkua, ja silti aina takana olevat pitivät huolen, että pääset varmasti omalla vuorollasi hoitamaan asiasi. Täällä taas Kiireinen Katalaani haluaa päästä myös metroon ensimmäisenä. Kylki metron seinää sliipaten hän kiilaa sivusta jonon ohi sisään junaan, ennen kuin poistuvat matkustajat ovat edes päässeet vaunusta ulos.



Kuvassa Saija lähestyy pahaa aavistamatta metroasemaa. Tässä on muuten todistusaineistoa päivästä, jolloin Saija veti Barcelonassa ensimmäisen kerran jalkaansa pitkät housut.







Kiireisten Katalaanien lisäksi kaupungilla näkee Abueloja (eli siis mummoja ja vaareja). Ja PALJON Abueloja. Täällä nimittäin kaikki jaloillaan pysyvät vanhukset kulkevat kaupungilla, eivätkä pysyttele visusti kotona kuten Suomessa. Palvelutiskien jonotusnumerot tai kassajonot eivät välttämättä koske Abueloja, he iskevät eteesi jonossa kuin jonossa.



Kuvassa paikallisia Abueloja penkillä.






Se, että vanhukset eivät erakoidu koteihinsa, on tietenkin hyvä asia. Täällä koko perhe vauvasta vaariin on aina mukana. Se tarkoittaa, että ravintoloissa ja kaduilla näkee sekä vanhuksia että pieniä lapsia vielä pitkälle puolen yön jälkeen arki-iltoinakin. Mitähän suomalaiset lapsenkasvattajat tästä sanovat? Yöuni on muutenkin espanjalaisten mielestä kaikin puolin aivan yliarvostettua.












Kuvassa paikallisia teinejä hengaamassa El Corte Inglesin seinustalla. Onnistuin ottamaan kuvan oikein huomaamattomasti SALAMAN KANSSA...


Espanjalaislapsoset aloittivat tällä viikolla koulunsa. Meidän naapurikorttelissakin on koulu, jonne vanhemmat saattavat joka aamu lapsensa, joilla on selässään melkein lapsen kokoinen reppu (lapset ovat siis nuorimmillaan 3-vuotiaita). Meillä päin kuljettiin kouluun koulutaksilla ja eikös jenkkileffoissa aina kuljeta koulubussilla? Täällä lapsille on varattu kokonaisia junavuoroja, täällä siis pääsee kouluun koulumetrolla! Kun koulumetro pysähtyy asemalle, ovat junatädit valvomassa ovilla, etteivät tavalliset matkustavat eksy koulumetroon.


Erään ärsyttävän mutta hyvin espanjalaisen piirteen olemme saaneet huomata baareissa: tupakkalaki on täällä käsittääkseni samassa vaiheessa kuin Suomessa, mutta silti baareissa poltetaan aivan surutta.


Vieläviimeisenä havaintona mainittakoon, että nimeä "Saija" ei täällä yllättäen yleensä lausutakaan "Saiha" (espanjan lausumissääntöjen mukaan) vaan "Saiza" (katalaanin lausumissääntöjen mukaan). Saija: "Opin, että jos en halua olla Saiza vaan Saija, parasta kirjoittaa nimi näin:"

/Saija ja Mikko

Meidän kämppä

Tällä viikolla meillä on alkanut aktiivinen kielenopiskelu; kahdesta paikallisesta mä keskityn katalaaniin (ymmärtää sitten jotain edes näiden kylteistä ja nettisivuista, koska kaikkea ei läheskään ole espanjaksi) ja Mikko puolestaan pakertaa espanjan kanssa.

Mikko: "Opettaja ei montaa sanaa englantia puhu, joten perässä pysymisessä on välillä vaikeuksia. Onneksi kurssikavereilta kysymällä saa selville asioita."

Saija: "Tuntuu vähän hassulta opiskella samoille verbeille kolmannet eri taivutusmuodot (ensin espanjan, sitten portugalin ja nyt katalaanin) mutta, vaikka sukulaiskieliä siis ovatkin (vrt. esim. ruotsi ja tanska), on kielissä paljon erilaistakin. Esimerkki: Em dic Saija (kat.). Me llamo Saija (esp.).


Säätiedoitus: Helteet ilmeisesti jatkuvat, koska Saijakaan ei ole vieläkään tarvinnut kertaakaan pitkähihaista tai pitkiä housuja!


Nyt kuitenkin varsinaiseen päivän aiheeseen: meidän kämppään.

Tämä on Carrer d'Aragó eli meidän kotikatu. Ja kuten kuvasta näkyy, kyseessä ei ole mikään pikkukatu vaan yksi keskustan pääkaduista. Suoraan moottoripyöräilijän kypärän yläpuolella on meidän kämppä neljännessä kerroksessa.

Tästä ovesta pääsee sisään meidän rappuun!

Ja tästä ovesta pääsee sisälle asuntoon. Asunto on iso: meitä asuu täällä viisi (pian luultavasti kuusi, koska yksi huone on vielä tyhjillään), meillä on yhteisinä tiloina iso olohuone, keittiö, kaksi vessaa ja vierashuone. Asunnon omistaa ilmeisesti alakerrassa asuva vitsikäs Francisco-vaari, joka me ollaan nähty pari kertaa. Meidän kämppiksinä on pankissa työskentelevä katalaani Maria, Hewlet-Packardilla työskentelevä saksalais-ranskalainen Stefan ja kiinaa opiskeleva baskityttö Ira. Kämppä on tosi rauhallinen ja hiljainen, koska varsinkin työssäkäyvät lähtevät aikaisin ja tulevat töistä siinä puoli yhdeksältä illalla(!). Katalaanit ovat ylpeitä siitä, että he työskentelevät eurooppalaisista eniten (toim. huom. siis ajallisesti, tuskin tehollisesti).

Tässä on olohuone.

Tässä taas on kuva keittiöstä. Kaasulieden sytyttäminen sytkärillä ilman, että sormet palaa, vaati hieman harjoitusta. Tässä valmistuu herkullinen spagetti a'la Mikko.

Noniin, tässä on meidän oma huone! Meillä on asunnon isoin huone (onhan meitä kaksi), jossa on kaksi sänkyä, jotka me yhdistettiin parisängyksi, kuvassa näkyvä pöytä ja paljon kaappitilaa. Lattiat ovat tietenkin miellyttävää kylmää kivikaakelia. Mattojakaan täällä ei harrasteta, joten vessasukset ovat täällä hyödylliset jalkineet.

Ja tässä on saman huoneen toinen pää. Takana olevasta ikkunasta avautuu seuraavan kuvan maisema.

Meidän huoneen ikkuna on sisäpihalle päin, joten vaikka asumme vilkkaan kadun varrella, sisään ei luuku liikennettä. Sen sijaan meidän sisäpihalla on aika erikoinen naapuri: lehtipaino. Kuvan alareunassa kummallisen näkoisen matalan katon alla siis painetaan Espanjan toiseksi suurinta päivälehteä, El Periódicoa. Meidän ikkunasta voi katsella yömyöhäänkin vastapäisen rakennuksen ikkunasta lehden toimitukseen, jossa toimittajat istuvat koneillaan naputtelemassa artikkeleita.

Näin me siis asutaan. Nyt ei muuta kuin juhlimaan neljän päivän fiestaa: tänään (torstaina) on Katalonian kansallispäivä, joten kaupunki on täynnä tapahtumia, ja meillä on lomaa koulusta kaikki neljä päivää.

Voiko miljoonakaupungissa lenkkeillä?

Sen jälkeen, kun olimme kolme päivää läpsytelleet ympäri kaupunkia, päätimme nostaa tempoa lähestymällä uutta kotikaupunkimme juosten. Ottaen huomioon, että asuntomme sijaitsee aivan Barcelonan keskustassa, hiipi mieleen pieni epäilys siitä, pääseekö täällä ylipäätään lenkille. Voiko miljoonakaupungissa siis lenkkeillä?



No, ei muuta kuin kokeilemaan. Alkulämmittely näyttää ainakin lupaavalta: neljä kerrosta alas kadulle.

Ulko-oveltamme avautuu maisema suoraan yhdelle Barcelonan keskustan pääteistä - ei hyvältä näytä. Lenkkeilyn suhteen epäilys kasvaa... Mutta koska portaista saatiin jo pieni hiki pintaan, niin yritetään nyt kuitenkin. Matka jatkuu siis nurkan taakse, jossa ainakin alkaa erittäin leveä kävelytie ... se on tosin täynnä tapasbaareja, ulkokahviloita ja terasseja.

Liikennevaloissa matka katkeaa vähän turhankin usein. Mutta ei hätää, edessä olevan portin takana olo helpottuu.

Nyt alkaa vihdoinkin mieli kirkastua: näiden porttien jälkeen voi hikikulttuurin ystävä sulautua saman diagnoosin saaneiden joukkoon. Ovatkohan kaikki barcelonalaiset tulleet samaan puistoon lenkille? Täällä niitä joka tapauksessa on paljon. Seuraavaksi Mikon kertomus kohtaamisesta paikallisten "hikiniilojen" kanssa.

"Hetken juoksenneltuani puistoa ristiin rastiin havaitsin reipasta vauhtia juoksevan joukon. Ei muuta kuin härskiski peesiin vaan. Muutaman kierroksen jälkeen huomasin, että äijillä oli vauhtiharjoitus meneillään, koska porukkaa tippui joukosta tasaiseen tahtiin. Perässä sitkeästi roikkuva, tuntematon "sueco" (yleisnimi pohjoismaalaisille Espanjassa) ilmeisesti herätti porukassa kummeksuntaa, koska joukosta kohdistettiin minuun useita uteliaita katseita. Lenkin lopuksi kiitin viimeistä jänistäni lenkistä, ja spanglishiä sönköttäen sain selville, että lenkin pituus puiston ympäri on 2 km, ja että kyseinen aktiivilenkkiporukka kokoontuu säännöllisesti puistoon juoksemaan."

Mikon keskittyessä miestelemään kunnollaan paikallisille, Saija nautiskeli oikeaoppisesti rentouttavasta lenkistä ja puiston hienoista maisemista.

Oho, kylläpäs pimeys laskeutuu täällä nopeasti! Niin, ja pikkuiset hiukkaset kuvassa eivät ole sadetta, vaan likaa kameran linssissä:/ (pitäiskö kuvaajalle antaa kenkää?).

Johtopäätöksenä todettakoon, että jos jaksaa lenkin ensimmäiset 10 minuuttia pysähdellä liikennevaloissa, voi miljoonakaupungistakin löytyä upeita lenkkeilymaisemia. Kyseessä siis oli keskustan suurin puisto, Parc de la Ciutadella.

Mikäli joku blogimme lukijoista nyt kuvittelee, ettei täällä muuta tehdä kuin löhötään biitsillä ja rentoudutaan, niin mainittakoon, että kävimme tänään yliopistolla ilmoittautumassa. Vaikka varsinaiset kurssit alkavat vasta syyskuun loppupuolella, aloitamme me tiukan opiskelun jo ensi maanantaina: kuukauden kestävällä intensiivikurssilla Mikko opiskelee espanjaa ja Saija katalaania.

/Saija ja Mikko

P.S. Tässä lähipäivinä voisimme kertoa vähän siitä, miten ja missä me asumme.

Toinen päivä = ansaittu lomapäivä

Tänään käveltiin kyllä varmasti yhtä paljon kuin eilen, mutta tällä kertaa ilman stressiä: päivän ainoa tavoite oli hortoilla uimarannalle vilvottautumaan.


Mikko havaitsi, että edes yhä jatkuva välimerellinen kesä ja hyvin lämmin tuuli eivät saaneet Saijaa heti vakuuttuneeksi veden riittävästä lämpötilasta uimiseen.

Saija taas sai huomata, miten Mikko loikkasi pikkupojan innolla suoraan aaltojen sekaan ja jaksoikin telmiä niin kauan että uikkarit olivat aivan täynnä hiekkaa.

/Saija ja Mikko

Ensimmäinen päivä = kämpänmetsästyspäivä

Saavuimme Barcelonan lentokentälle klo 13.10. Siitä alkoikin heti tiukka koko päivän kestävä aikataulu asunnonetsinnän merkeissä - laukut vaan hostellille ja ensimmäisille asuntotreffeille!

Pyörimme ympäri kaupunkia koko loppupäivän sovittuja asunnonnäyttöjä etsien (katso kuva, jossa Saija etsii kuumeisesti kartalta seuraavaa osoitetta).

Kävimme katsomassa eteläamerikkalaisten jätkien kimppakämppää, viisihenkisen perheen isoa asuntoa jossain vähän kauempana keskustasta (tuli Danderydin ajat mieleen!) ja viimeiseksi keskustassa sijaitsevaa kuuden hengen isoa, siistin ja rauhallisen oloista kimppakämppää - ja tämähän me otettiin!

Ehdittiin syödä kunnon ruokaa ensimmäisen kerran klo 23 illalla (sopeuduttiin siis kertaheitolla paikallisiin tapoihin ruokailuaikataulujen puolesta). Olo oli väsynyt mutta helpottunut, nyt meillä on kädessä avaimet omaan kämppään, ja vielä heti ensimmäisenä päivänä!

/Saija ja Mikko

Lähdössä...

Matkalaukut on viimeistä silausta vaille pakattuina, pian vielä viimeisen kerran saunaan ja sitten lähdetään! Ollaan Mikon siskon luona Helsingissä ensi yö, ja huomenna kuudelta aamulla lähtee lento Riigan (Riian?) kautta Barcelonaan.

Barcelonaan saavuttuamme meillä on tiukka aikataulu: tulopäiväksi on sovittu treffit kolmen eri asunnonnäyttäjän kanssa eri puolilla kaupunkia. Toivottavasti joku niistä tärppää, ja saadaan muuttaa mahdollisimman pian. Me ollaan varattu hostelli kahdeksi ekaksi yöksi, eli tavoitteena on nukkua jo kolmas yö omassa kämpässä!
/Saija ja Mikko