Uusi vuosi Sevillassa

Mikon perheen lähdettyä lähdimme Etelä-Espanjaan Sevillaan tapaamaan puolestaan Saijan vanhempia, viettämään uutta vuotta ja tutustumaan oikeaan Espanjaan. Siis Sevillassa tuli tosiaan sellainen olo, että vasta nyt me ollaan ihan oikeasti Espanjassa. Totuushan on, että lähes kaikki se, joka meille suomalaisille on "espanjalaista", on oikeasti andalusialaista eikä ollenkaan päde esimerkiksi Kataloniaan. Barcelonassa ei juurikaan näy Espanjan lippuja tai härkämatkamuistoja; Kataloniassa ihmiset eivät tanssi flamencoa eivätkä huuda ¡Olé!. Noh, toisaaltahan monet katalaanit eivät mielestään edes ole espanjalaisia.



Kuva Sevillan Triana-kaupunginosasta, joka on perinteisesti mustalaisten ja kalastajien kaupunginosa. Koko flamenco-kulttuurihan on peräisin juuri mustalaisilta. Ja mitä tulee jalkapalloon on Sevillassa ainoastaan kahdenlaisia ihmisiä: Real Betisin kannattajia (jotka asuvat täällä Trianassa) ja FC Sevillan kannattajia (jotka asuvat joen toisella puolella Sevillan keskustan puolella). Puolueettomuus ei tässä kohtaa ole vaihtoehto.





Vanhassa kaupungissa on kyllä paljon kapeita katuja, mutta ylhäällä kuvassa oleva katu on niistä ehkä kaikkein kapein! Sevillan kaupunki muuten on Espanjan neljänneksi suurin ja siellä on asukkaita puolentoista Helsingin verran.




Sevillan kadut ovat useimmiten reunustettu appelsiinipuilla. Ihmettelimme, miksi puita ei ole syöty puhtaaksi, vaan ne ovat täynnä hedelmiä. Ehkä niitä on vain niin paljon, ettei kukaan voi syödä niitä loppuun (tai sitten hedelmät ovat erittäin myrkyllisiä ja tyhmät turistit ovat ainoita, jotka eivät tiedä sitä...).





Yksi Sevillan merkittävimmistä nähtävyyksistä on vuoden 1929 maailmannäyttelyyn rakennettu espanjalaisen arkkitehtuurin taidennäyte, upea linna ja Plaza de España -aukio, joista kuvassa näkyy pieni osa.





Kävimme heppa-ajelulla, joka vei meidät ympäri kaupunkia kuskin selostaessa paikkoja. Taustalla näkyy vähän isompi osa samaista Plaza de Españaa, josta oli edellinen kuvakin.





Sevillan vanha kaupunki on todella kaunis kapeine katuineen ja vanhoine rakennuksineen. Joulun aikaan appelsiinipuut on koristeltu jouluvaloilla ja hevosvaunut (jollaisella mekin siis ajeltiin) vielä kruunaavat kauniin kaupunkikuvan. Tämä siis nimenomaan vanhassa kaupungissa - uudemmat kaupunginosat eivät sitten olekaan niin kauniita...





Kuvassa ylhäällä näkyy Mikon takana Sevillan katedraali, Catedral de Santa María, joka rakennettiin 1401 paikalla sijainneen moskeijan paikalle. Tätä ennen oli Sevilla ollut maurien (Pohjois-Afrikasta tulleiden muslimien) asuttama ja hallitsema yli 500 vuoden ajan. Maurien jälki näkyy edelleen selvästi Sevillan arkkitehtuurissa ja paikannimissä.





-------------------------------------------------




Ja nyt, kaiken tämän kaupunkituntemuksen jälkeen, siirtykäämme uuden vuoden aaton tunnelmiin!! ¡Olé!


















Uuden vuoden aaton vietimme melko pienessä, tunnelmallisessa Tablao Flamenco el Arenal -ravintolassa, jossa söimme mahtavan illallisen kaikkine herkkuineen ja katselimme ehkä vielä mahtavamman flamenco-shown.





Esiintyjiin kuului pari kitaristia, laulajia ja tanssijoita. Ja sitä tunteen paloa, jota näiltä esiintyjiltä löytyi, ei voi varmasti ilmaista kukaan muu kuin tähän kulttuuriin syntynyt - ei siis edes katalaani! Alla videonpätkä esityksestä.






Tässä videossa (kesto 49 sekuntia) näyttää äänenlaatu olevan tosi huono: taputukset kuuluvat hyvin, mutta laulu ja varsinkaan kitarat eivät. Tanssista nyt kuitenkin saa jonkinlaisen kuvan.





Aika kului nopeasti ja ei aikaakaan kun keskiyön lähestyessä oli aika kaivaa meille annetuista pussukoista esille viinirypäleet! Kellon lyödessä 12 syövät espanjalaiset 12 viinirypälettä, tarkassa tahdissa yksi jokaisella kellonlyömällä. Jos tässä ei onnistu, seuraa huono onni koko seuraavan vuoden!



--------------------------------------




Saavuttuamme turvallisesti takaisin kotiin Barcelonaan löysimme kämpän omistajan (joka asuu samassa rapussa pari kerrosta alempana) vessasta työkaluvuoren keskeltä. Meidän vessanpönttö oli mennyt rikki ja siellä se Fransisco puhisi ja yritti jo neljättä päivää asentaa meille uutta pyttyä (ja ammattilaisiahan siihen hommaan ei tarvita kun sen voi aivan yhtä hyvin tehdä itse!). Pytynasennus saatiin vihdoin päätökseen, ja nyt meillä ei siis enää vessassa ole nostalgista 70-luvulta peräisin olevaa beigenväristä pyttyä vaan uutuuttaan kiiltelevä valkoinen pönttö!



Hyvää uutta vuotta!

/Saija