sunnuntai 28. joulukuuta 2008

Joulu

Jouluaaton aattona tulivat Mikon vanhemmat ja Anna-sisko tänne Barcelonaan viettämään joulua meidän kanssa!



Jouluaattoa vietettiin auringossa! Kuvassa ylhäällä ollaan Annan kanssa rannalla. Täytyy myöntää, että auringonpaisteessa rannalla käveleminen ei oikein luonut joulutunnelmaa :).




Kävimme meidän lähikaupassa ostamassa juustoja ja muita herkkuja ja mentiin meille napostelemaan. Oli meillä glögiä ja tuliaisiksi saatuja pipareita ja joulutorttujakin!! Kyllä meillä loppujen lopuksi olikin aika jouluinen tunnelma kun vielä laitettiin joululauluja taustalle soimaan - ja kävi meillä kylässä joulupukkikin (tai ainakin joulupukin poro)!




Jouluaattoiltana meillä olikin oikein juhlaillallinen Els Quatre Gats -ravintolassa (jossa olimme aikaisemmin käyneet Saijankin vanhempien kanssa). Ravintola on yksi Barcelonan kuuluisimmasta, koska se oli aikoinaan Picasson kantapaikka. Paikka oli todellakin maineensa veroinen, koska ruoka oli todella hyvää!


Jouluaattona ja -päivänä ilma oli oikein kaunis, mutta seuraavat pari päivää olivat melko sateisia. Näinä päivinä me istuskeltiin vaan meillä kotona tai Mikon perheen hotellihuoneessa pelailemassa.



Meidän kotikulmilla on "churrería", josta saa ostaa herkullisia vastapaistettuja leivonnaisia, varsinkin churroja (pötkyläiset munkit kuvassa hopeisella lautasella). Churroja dipataan kuumaan paksuun suklaakastikkeeseen, jota kutsutaan kylläkin kaakaoksi, vaikka se on niin paksua, ettei sitä edes voisi juoda!


Toiseksi viimeisenä iltana kävimme syömässä "Los Caracoles"-ravintolassa, jonne käveltiin sisään keittiön kautta! Kaikki ruoka siis paistettiin tällä suurella liedellä ja sisään tullessa oikein piti väistellä kokkeja, jotka kiireisinä ottivat uunista ruokia ja asettelivat niitä lautasille. Tämä kuva on otettu kotiin lähtiessä, jolloin keittiössä oli jo huomattavasti rauhallisempaa.




Kävimme la Ramblan varrella sijaitsevassa kauppahallissa, josta sai ostaa melkein mitä vain tiskillä jalkojaan heiluttelevista ravuista hedelmiin ja vihanneksiin asti.



Viimeisenä iltana, sen jälkeen kun olimme jo kolmen ravintolan verran tutustuneet katalaanikeittiön antimiin, halusimme vähän vaihtelua ja menimme syömään Hard Rock Caféseen. Vaikka ruoka oli hyvinkin erilaista, nachot, hampurilaiset ja omenapiirakka jätskillä maistuivat nekin todella hyviltä!

Mikon perhe lähti tänään kotiin, ja me jatkamme joululomailua lentämällä huomenna Sevillaan viettämään uutta vuotta Saijan vanhempien kanssa!

/Saija

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Ihan kiva joulu teilläkin näyttää siellä olleen. Mun joulu jäi aika lykäseks ku muutaman päivän vaan ehti paraisil olla. Oli hauska nähä kuvia Mikon perheestä, kun en oo heitä tavannut :) Pitäkää mukava uusi vuosi ja tehkää paljon lupauksia, joita voi sitten myöhemmin rikkoa. Äippä ja Iskä Huhtiniemelle kans terkkuja! Onnellista uutta vuotta Saija ja Mikko!

Anonyymi kirjoitti...

Niin...ja äsköisen viestin lähetti siis Pöllykkä...tietokone-ekspertti :)

Anonyymi kirjoitti...

Vitsi, että oli mukava joulu, vaikkakin ihan erilainen kuin yleensä. oli niin kiva nähdä teitä. Kivaa uutta vuotta!

sirpa kirjoitti...

Hei Saija, etkös sä oo aika monta joulua viettänyt rannalla auringonpaisteessa, joten eikös se ollut sulle ihan "normaali" joulu ;-) Ravintola, jonne mennään sisään keittiön kautta kuulostaa kyllä luotettavalta. Oon aiemmin nähnyt ravintoloja (vai ravintoloita?) joissa on ikkuna niin että asiakkaat näkee keittiöön sisään. Sekin oli ihan kiva. Herättää luottamusta nähdä, millaisessa keittiössä niitä sun syömiä ruokia oikein laitetaan :-)