

Silmiinpistävin katalaanipiirre on ehdottomasti hiusmalli, jota me vaihtarit kutsumme nimellä "el pelo catalán". Mielenkiintoista on, että kyse ei ole tämän hetken muodista vaan hiusmallista, joka on aina ollut tyypillistä juuri täällä (sekä kuulemma Baskimaassa). Esimerkiksi Madridissa tai Etelä-Espanjassa ei takatukkia näe.


Takatukkamuoti on omiaan nuorten ja hiukan edes "vaihtoehtoisten" ihmisten keskuudessa. Meidän yliopistolla takatukkia näkyy runsaasti. Kyseinen hiusmalli onkin ehkä tärkein osa meidän mieliimme muodostuneesta stereotypiakatalaanista, jonka vuoksi Mikko käyttää sanan "katalaani" sijalla nykyään aina sanaa "niskaletti".


Pikku-ystävämme torakat eivät onneksi ole täällä kovin yleinen näky. Meidän kämpässä emme niitä ole bonganneet kertaakaan, mutta esimerkiksi vanhassa kaupungissa (jossa asunnot ovat vanhempia ja huonokuntoisempia) asuvat kaverimme ovat kuulemma joutuneet tekemään tuttavuutta niiden kanssa...
Hygieniasta tulikin mieleen, että täällä ei yleensä ole tapana pestä vessoissa käsiä (siis ainakaan julkisissa vessoissa missä asiaa on voinut tarkastella, ei sen paremmin miesten kuin naisten vessassa). Sitä vastoin yliopiston vessoissa näkee lähes joka päivä jonkun pesemässä hampaitaan.

Ruotsalaisen Stieg Larsonin kirjat on täällä huippusuosiossa (espanjaksi Millenium-trilogiasta on julkaistu kaksi ensimmäistä kirjaa). Koko vuoden olen jaksanut ihmetellä sitä, miten metrossa ja lähijunissa luettavista kirjoista joka toinen on Larsonin. Toukokuun lopussa ensimmäisestä osasta tehty elokuva tulee täällä ensi-iltaan ja sen mainosjulisteita näkyy jokaisella metroasemalla (katso kuva).
Koko Espanjassa on tapana rei'ittää tyttövauvojen korvat aivan muutaman viikon ikäisenä. Suomalaisen mielestä ehkä vähän julmaa, mutta sittenpähän jokainen huomaa heti, onko kyseessä tyttö vai poika! Vaikka melkoinen paparazzi olenkin, niin tästä ilmiöstä en kuitenkaan ole saanut valokuvaa:).
Lopuksi pieni pähkinä: Arvaa mikä/mitkä näistä ylhäällä mainituista ilmiöistä/asioista löytyy meidän kotoa ja on ahkerassa käytössä!?
/Saija
5 kommenttia:
Olisikohan etelän eläkeläispariskunta hankkinut ruuan rahtaus vaunun?
Jonna
Oisko vyölaukku? Tai sitten nuo mummokassit. Mut jos se on käsien pesemättömyys niin en välttämättä halua tietää siitä :-)
Toivoisin, että se ois kunnon "old-school" nahkainen vyölaukku. Ehkä jopa tehty sellaisista erillisista nahkapaloista.
Tää oli kompa! Eihän teillä tietenkään ole mitään noista. Eihän? Eihän???
Koska muuten tuutte Suomeen? Laurent on ilmeisesti tulossa täällä käymään joskus kesäkuussa...
Nuo "paska" housut on vanha juttu. Nehän tulee hiphoppareilta ja lumilautailijoilta. Nykyajan individualistit haluaa näyttää kukin erilaisilta ja näyttävätkin samanlaisilta, muotia.
Los pelos de los catos on käsite espanjassa.
El cato=kollikissa(katalaani) espanjassa.
Lähetä kommentti