torstai 21. toukokuuta 2009

Universitat Autónoma de Barcelona

Heti alkuun paljastettakoon viime tekstin kutkuttavan pähkinän ratkaisu: mulla totta todellakin on nykyään VYÖLAUKKU ja nimenomaan tuo viime tekstin kuvassa oleva vyölaukku (joka kuvassa on jopa mun päälläkin)!

Huomasin, ettemme ole tähän mennessä julkaisseet yliopiston valtausta lukuunottamatta yhtään kuvia opinahjostamme. Senpä vuoksi tämänkertaisen tekstin teemana onkin meidän yliopistomme: Universitat Autónoma de Barcelona (eli Barcelonan autonominen yliopisto).


Aamuinen matka yliopistolle alkaa kävelemällä, pyöräilemällä tai metrolla matkustaen Provençan lähijunapysäkille.








Junalla matka yliopistolle kestää 30 minuuttia, eli meidän yliopistomme ei suinkaan sijaitse kaupungin keskustassa vaan vuorten takana naapurikunnan puolella.





Espanjassa on vain kaksi perinteistä yliopistokampusta, joista UAB on toinen. Koska yliopisto sijaitsee kaukana keskustasta, tilaa viihtyisien puistojen rakentamiseen ainakin on! Monet opiskelijat nauttivat lounaansa ja viettävät taukojaan ulkona penkeillä ja nurmikolla istuen.


Meidän - hyvään ja halpaan kouluruokaan tottuneiden suomalaisopiskelijoiden - mielestä yliopistoruuassa olisi reilusti parantamisen varaa, sekä maun että terveellisyytensä suhteen. Opiskelijat syövät aina kolmen ruokalajin lounaan (joka on täällä päivän tärkein ateria), tarjolla ruokaloissa on aina mm. pizzaa ja ranskalaisia! Kaiken tämän lisäksi yliopistolla syöminen on täällä vielä tuplasti kalliimpaakin Suomeen verrattuna. Eläköön Suomen opiskelijaruokalat!


Mikko, jonka espanjantunti loppuu kahdelta, tulee tavallisesti kotiin syömään lounasta. Saija, joka yleisesti viettää yliopistolla pidempiä päiviä, tapaa lämmittää yliopistolla omia eväitään. Yllä olevassa kuvassa olemme tällä kertaa kuitenkin humanistisen tiedekunnan ruokalassa syömässä. Tänään ruuaksi on salaattia ja pizzaa.


Yllä olevan kuvan taustalla näkyy kääntämisen ja tulkkauksen tiedekunta, jossa Saija opiskelee. Mikon kevätlukukauden lukujärjestykseen kuuluu ainoastaan joka päivä kahden tunnin espanjan kurssi (klo 12-14). Saijalla on luentoja 2-3 päivässä (n. klo 10-16). Koulua meillä molemmilla on aina maanantaista torstaihin.


Yliopistolla on oma Castellers-seura, joka kuvan mukaisesti harjoittelee ihmistornien rakentamista. Tämän katalaaniperinteen parhaimpia edustajia näimme viime syksynä Mercé-juhlissa (katso kuva huipputaitavista ihmistorneista lokakuun teksteistä "Mercé, osa 2").


Kampuksen keskusaukio Plaça Cívica on näin lounasaikaan tyhjillään. Täytyy myöntää, ettei meidän yliopisto ainakaan arkkitehtuurisesti ole kaunein mahdollinen...




Sen perusteella, mitä käymistämme kursseista osaamme sanoa koulutuksen tasosta, ei suomalaista kandia kyllä voi verrata espanjalaiseen kandiin (ja siis maisteriksi asti täällä ei yleensä edes lueta!). Monesti sekä opettajien asenne oppilaisiin että oppilaiden asenne kursseihin on kuin suoraa yläasteelta! Tätä kuvaa ei myöskään paranna se, että tauoilla juodaan kaljaa ja käytävillä haisee marihuana...


- - - - - - -

Monen barcelonalaisen mielestä ehdottomasti kuumin puheenaihe on tällä hetkellä jalkapallo. FC Barcelona eli Barça on tänä keväänä jo voittanut sekä Espanjan Cupin (Copa del Rey) sekä Espanjan mestaruuden. Enää puuttuu kolmas ja se ehkä kaikkein tärkein: Mestareiden liigan voitto, josta Barça taistelee ensi keskiviikkona pelattavassa finaalissa. Lisää jalkapallotunnelmia siis ensi kerralla!


/Saija

4 kommenttia:

sirpa kirjoitti...

Tsemiä loppurutistukseen! Tuo ulkona syöminen ja taukojen pitäminen tuli ausseissa mullekin tutuksi ja sitäkin jäi kaipaamaan. Toisin kun myös aussi sairaaloiden kafeterioiden epäterveellistä ruokaa. Meat piet ja sausage rollit eivät kyllä mun makuhermoja kutkuttaneet. Tervetuloa takaisin Suomeen!

Gabriel Delgado kirjoitti...

Pizza and salad for lunch? OMG
Now i remebered my "farewell party" with all that crap pizzas!
Ha, that tasted nothing, and was A LOT OF NOTHING

Elina kirjoitti...

Voi Saija! Kyllä mä tiesin, et susta on tullu muodin orja - tokihan jeesuksetkin sen jo todistaa - mut että vyölaukku! Ei mee hyvin, ei.

Saija kirjoitti...

Eiiih!! Mä puolustaudun sillä, että musta ei suinkaan oo tullut muodin orja vaan katalaani! Kohta pitänee varata aika kampaajalle niskaletin leikkuuta varten;)...